Väitös valokuvan alalta: TaM Ismo Luukkonen

Väitöskirja on taiteellinen tutkimus, joka tuo esille tekijälähtöisen näkökulman ajan ja valokuvan suhteeseen. Väittelijä esittää tulkintoja ajasta, maiseman kerrostumista sekä muinaisjäännöksistä maisemassa, ja tuo samalla kuvan sekä kuvan tekemisen kiinteäksi osaksi tutkimusta.

TaM Ismo Luukkonen esittää tarkastettavaksi väitöskirjansa Valokuvan ajallisuus. Maiseman kerrostumista ajan kokemukseen. perjantaina 3. marraskuuta 2017.

Vastaväittäjä: KuT Jan Kaila, Taideylipiston kuvataideakatemia
Kustos: prof. Merja Salo, Aalto-yliopiston median laitos

Keskustelu käydään suomeksi.

Lisätietoa väitöksestä:

Valokuvan ajallisuus (Maiseman kerrostumista ajan kokemukseen) on tekijälähtöinen taiteellinen tutkimus valokuvan ja ajan suhteesta. Muinaisjäännökset maisemassa, maiseman ajallinen kerroksellisuus ja sen välittyminen maisemavalokuvissa ovat työni lähtökohtia, joiden johdattamana tarkastelen valokuvan ajallisuutta. Pyrin vastaamaan kysymykseen, kuinka aika esiintyy valokuvissa.

Tutkimuksen rakenne on dialoginen. Tutkimustekstin rinnalla on kuvallisia lukuja, jotka pohjautuvat vuosien 2000–2017 taiteelliseen työskentelyyni maisemassa olevien muinaisjäännösten ja valokuvan ajallisuuden parissa. Kuvaustyössäni olen pyrkinyt tarkastelemaan kohteitani erilaisista lähtökohdista, mikä näkyy myös kuvien ilmiasuissa. Kuvallinen työskentelyni on tapahtunut samanaikaisesti teoreettisen tutkimuksen kanssa ja työskentelytavat ovat vaikuttaneet toisiinsa. Kuvalliset luvut tuovat toisen tarkastelutavan sanallisten rinnalle. Ajattelutapa on toinen, mutta tarkastelun kohde yhteinen.

Valokuvan voi nähdä todellisuuden jälkenä tai kuvallisena tulkintana todellisuudesta. Nämä kaksi näkökulmaa esiintyvät rinnakkain sekä tutkimustekstissä että kuvallisissa luvuissa. Kun katson valokuvaa todellisuuden jälkenä, sen ajallisuus liittyy kohteen ajallisuuteen, esimerkiksi maiseman ajallisiin kerrostumiin ja niiden välittymiseen valokuvasta. Jotta ajallisuuden voi tunnistaa kuvasta, se on ymmärrettävä myös kohteena olevasta maisemasta. Mutta jälki sitoo valokuvan aikaan myös toisella tavalla. Kuvattu hetki on tietty ajankohta menneisyydessä, joka väistämättä karkaa kauemmaksi ajan jatkumolla. Mennyt hetki tulee näkyväksi esimerkiksi vertailun kautta. Kuvaa voi verrata toisiin kuviin (samasta kohteesta) tai itse kohteeseen.

Katsoessani valokuvaa todellisuuden kuvallisena tulkintana, sen ajalliset merkitykset ovat riippuvaisia myös valokuvaajan tekemistä valinnoista. Valokuvaajana voin vaikuttaa siihen, kuinka aika jättää merkkinsä kuvan pintaan. Ajallisuutta voi edelleen korostaa käyttämällä erityisiä tekniikoita, joissa aika jo kuvattaessa muovaa valokuvan ilmiasua. Esimerkiksi pitkällä valotusajalla kuvattaessa esiintyvä liike-epäterävyys voi johdattaa katsojan ajallisten merkitysten äärelle.
Valokuva on kuitenkin monitulkintainen, sitä voi tarkastella monista näkökulmista ja erilaisista lähtökohdista. Tulkinta ei aina pysy niissä raameissa, joita tekijä yrittää kuvalle asettaa. Valokuvan merkitykset riippuvat siitä, kuinka katsoja kuvan kohtaa. Tähän kohtaamiseen vaikuttaa valokuvan ilmiasun ja katsojan itsensä lisäksi myös esityskonteksti, se, millaisessa yhteydessä kuva esitetään ja mitä muita kuvia tai tekstejä kuviin liittyy. Näin voidaan johdatella katsojaa myös ajallisiin tulkintoihin.

Valokuvalla on myös oma ajallisuutensa. Se on esine, joka vanhenee minkä tahansa esineen lailla, mutta vielä olennaisemmin ajallisuus tuntuu välimatkassa, joka syntyy valokuvan ottamisen ja katsomisen hetkien väliin. Valokuvaa katsotaan aina jälkikäteen. Se on väistämättä sidoksissa menneeseen ja tietoisuus tästä vaikuttaa siihen, kuinka kuvaa katsotaan. Valokuva on jäännös hetkellisestä tapahtumasta.

Tervetuloa!

Väitöskirja on esillä Aalto-yliopiston Learning Hub Arabiassa, Hämeentie 135 C, 5. krs, huone 570 viimeistään 10 päivää ennen väitöstilaisuutta.