Tohtoriopinnot

Tutkimustietokanta Acrikseen on kerätty koko Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkimustoiminnan tulokset.

Jatko-opintoihin voi hakea kaksi kertaa vuodessa
Hakuajat päättyvät 15.3. sekä 15.9.

Mainittujen hakuaikojen lisäksi voidaan järjestää tutkijakoulujen hakuaikoina ylimääräinen haku. Ylimääräisistä hakuajoista ilmoitetaan erikseen.

Taiteen tohtorin tutkintoon johtaviin opintoihin voivat hakea ylemmän korkeakoulututkinnon Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tai toisessa yliopistossa Suomessa tai vastaavan tutkinnon ulkomailla suorittaneet. Opintojen ja väitöskirjan laatimisen arvioidaan kestävän kokopäiväisesti työskennellen noin neljä vuotta.

Sivusta vastaa: | Viimeksi päivitetty: 21.12.2016.